Pientä Pintaremonttia
Lemmikkiystävällisessä taloyhtiössä autetaan toinen toisiamme. Asukkaiden tee-se-itse remonttia on tarkoin rajattu.
Kohteenamme on Salon Ylhäisistä löytyvä vuonna 1985 valmistunut kolmikerroksisen kerrostalon kaksio.
Ylhäisi sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä Salon keskustasta hyvien liikenneyhteyksien varrella.
Lähettyvillä on kauppa, päiväkoti, ala- ja yläkoulut sekä lukio.
Viihtyisältä pihalta löytyy lapsille oma leikkipaikka ja grillauskatos.
Vaatekaupan myyjä Annika on muuttanut Saloon viime maaliskuussa ja sanoo viihtyvänsä Salossa hyvin. Annika asuu yhdessä parhaan ystävänsä kanssa ja talouteen kuuluu yhteensä seitsemän kissaa.
Lumo koteihin lemmikit ovat tervetulleita
- On hienoa, että Lumo kotiin oli myös lemmikit tervetulleita Annika kertoo iloisena. Vuokra-asunnon löytyminen lemmikin omistajille voi olla hyvin haasteellista, sillä niin moni vuokranantaja ei hyväksy lemmikkejä Annika toteaa.
Kissat ovat oppineet aroiksi ja arastelevat uusia ihmisiä. Ovikellon soidessa kissalauma juoksee kukin piiloihinsa. Ne tulevat esiin vähitellen jonkun ajan kuluttua ja tulevat varovasti uteliaina katsomaan vieraita. Silittää ne eivät heti anna vaan vilistävät karkuun. Kissan luonne on kuitenkin utelias ja muutama uskalias kissa uskaltautuu silitettäväksi.
- On ihan hyväkin, että kissat ovat hieman arkoja Annika arvelee. Edellisessä asunnossa naapureiden meno oli meluisaa ja meno kärjistyi riitoihin sekä usein poliisin väliintuloon. Kovaäänistä musiikinsoittoa riitti aamuun asti. Silloin yöunet jäivät todella vähiin Annika muistelee. Työ aamuina oli todella vaikeaa herätä eikä energiaa riittänyt vatsatanssiharrastukseen. Annika sanoo, että on vaikeaa tietää mitä ihmisten mielessä liikkuu. Kaikki eivät hyväksy lemmikkejä ja kauhutarinoita on saanut lukea facebookista ja lehdistä.
Yrittäjänä pitkät päivät
Siamilaiskissan Annika hankki kahdeksan vuotta sitten vanhempiensa avustuksella Pöytyältä. Sulhanen Neferille löytyi kolme vuotta myöhemmin Rymättylästä. Pentueita on ollut kaikenkaikkiaan kolme, mutta olemme pitäneet vain ensimmäisen pentueen, koska emme raskineet luopua niistä. Ensimmäisen pentueen syntymän aikoihin Annika työskenteli yrittäjänä ja työpäivät olivat 11 tunnin mittaisia kuutena päivänä viikossa. Oma-aika muodostui tärkeäksi, kun työviikoilta ei ehtinyt tavata ystäviä tai harrastaa mitään Annika kertoo yrittäjänä olemisesta.
Yrittäjyyden Annika vaihtoi myynnin ammattitutkintokoulutukseen ja sai samalla myös stailistin tutkinnon suoritettua.
- Olen nauttinut vaatekaupan työstä. Rakastan työskennellä ihmisten parissa. Olen luonteeltani sosiaalinen, joten juttua tuttujen asiakkaiden kanssa riittää. Hienointa työssä on löytää asiakkaalle täydellisesti istuva vaate. Henkarilla vaate ei juuri näytä kummoiselta, mutta herää henkiin, kun ihminen pukee sen ylle. Itsenäisenä yrittäjän olen vastuussa kaikesta, mutta toisen palveluksessa työskentelystä on etua, kun kaikki langat eivät tarvitse olla omissa käsissä Annika valottaa.
Tiivis ryhmähenki auttaa
Taloyhtiössä on tiivis ryhmähenkinen meininki ja apuja saa vaikka pyörän renkaan vaihtoon. Myös pieniä juhlia taloyhtiön tiloissa järjestetään muutaman kerran vuodessa. Facebook ryhmä asukkaiden kesken auttaa tiedottamisessa ja sieltä voi muunmuassa kysellä apuja lemmikin tai vaikkapa lapselle vahtiapua.
Kesäisin asukkaat kokoontuvat mielellään jutustelemaan ja grillailemaan grillikatoksen alle.
Asunnon uudistusta

Sisään astuessa vastaan tulee pitkä ja kapea eteinen, jolle Annika ei ole vielä oikein osannut tehdä muuta kuin maalata seinät valkoisiksi. Eteisessä on muutama iso kaappi, jossa voi säilyttää takkeja ja kenkiä sekä siivoustarvikkeita. Eteisestä tila avautuu keittiöön, makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen.
Kylpyhuone on täysin remontoitu VVO:n puolesta, josta Annika iloitsee. Kylpyhuoneen yhteydessä on pieni huoneistosauna, johon saatiin uusi kiuas kesällä.
Kerrostalon vuokra-asuntoa ei vuokralainen voi noin vaan alkaa remontoimaan vaan lupa pitää aina kysyä isännöitsijältä. Maalit ja tarvikkeet tulevat toki VVO:n puolesta mikä on hyvä Annika toteaa.
Maalien haku kortittomana on vaikeaa, mutta vanhempien avustuksella maalaustarvikkeiden haku paikallisesta rautakaupasta onnistui vaivattomasti Annika iloit.
- Olin koko kevään ja kesän töissä, joten maalaamiselle ei jäänyt aikaa Annika kertoo. Maalausurakka aloitettiin syksyllä, kun molemmilla oli vapaata. Ajatus maalaamisesta ei ensin tuntunut isolta urakalta, mutta koko viikko siihen meni Annika muistelee.
Maalien väriä ei asukas itse saa päättää vaan VVO antaa kaikille valkoiset maalit. VVO säästää työkustannuksista, kun asukas itse maalaa. Tämä vaikuttaa tietysti myös työn lopputulokseen Annika arvelee.
Pinnat uusiksi

Keittiössä seinät saivat maalausurakassa valkoisemman pinnan. Pienet kolhut ja taulukoukkujen reiät tuli maalausurakan yhteydessä peitettyä. Myös keittiön kaapistot kokivat uudistusta, sillä VVO ei ollut halukas vaihtamaan kuluneita kaappeja uusiin Annika kertoo.
- Halusimme maalata kaapistot valkoisiksi, sillä keittiö on muuten aika keltainen Annika kertoo keittiöstään.
Keittiön lattia on kellertävää muovimattoa, väliseinän laatat ovat lähinnä persikan väriset ja kaapistot olivat muutettaessa kellertävän sävyiset.
Kaapistot maalattiin seinien maalaamisen yhteydessä kiiltävän valkoisiksi.
Keittiön tasot jäivät aluksi valkoiseksi, mutta ne eivät oikein toimineet kaappien maalaamisen jälkeen, joten tasot päällystettiin mustalla marmorikuvioisella sisustusmuovilla Annika kertoo.

Sisustusmuovi on kätevä ja edullinen tapa uudistaa mitä tahansa kodin pintoja. Sen asennus on helppoa eikä muovi repeydy helposti. Sisustusmuoveja on saatavilla lukuisissa eri väreissä ja kuoseissa.

- Kissojen vuoksi emme voineet laittaa keittiöön taulua, vaikka ensimmäinen ajatus jostain keittiöön sopivasta taulusta olikin mielessä Annika kertoo.
Keittiön seinään päätyi kahviaiheinen sisustustarra, joita voi tilata netistä tai ostaa kaupoista.
Huoneiston muut seinät saivat uuden raikkaamman maalipinnan, jonka ansiosta huoneiston koko ilmeestä tuli valoisampi Annika kertoo.
Annika haluaisi vielä uudistaa asuntoa muun muassa vaatekaapit kaipaisi uusia hyllyjä, jotka juuri ja juuri pysyvät nyt paikoillaan.
Annika on tyytyväinen tämän hetkiseen asuntoon, vaikka toivoisi keittiön kokonaista uudistusta, sillä se ei ole toimiva kahdelle.

- Aina jompikumpi on ruokaa laittaessa toisen tiellä Annika toteaa.
Viimeisena silauksena asunnon valokatkaisijan koristeeksi on laitettu musta kissa aiheinen sisustustarra.
- Olen aina ollut suuri kissa fani ja nämä kissa tarrat ovat toistaiseksi saaneet olla rauhassa. Välillä omat kissat käyvät tassuilla kokeilemassa tarraa Annika naurahtaa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti