Tieni Sisustusalan Opintoihin...

Sisustusalan opintoihin mutkitellen 

Kolme vuotiaana halusin innokkaasti poliisiksi ja suuntasin kaikki kouluopinnot siihen suuntaan. Olin jopa valmis menemään armeijaan saadakseni lisäpisteitä ja hain myös useamman kerran vartijan koulutukseen. 

Kun poliisi uran haave kariutui lukion opinto-ohjaajan sanoista päädyin ns. tuuliajolle. Elämästäni tippui pohja. Mikään ei tuntunut pitkään aikaan olevan SE MUN JUTTU, joka herättäisi sisäisen kipinän.

Sisustussuunnittelijan työ on kiinnostanut pitkään, mutta opintoihin pääsy on ollut haasteellista. Muutettuani Raisiosta Saloon katselin Salon Seudun Ammattiopistosta opiskelupaikkaa ja laitoin hakemuksen sisustusalan opintoihin.

Sysäyksen koulutukseen hakeutumiselle antoi hyvä ystäväni, joka kehotti minua hakemaan sisustusalan opintoihin, koska tykkään katsella sisustusohjelmia ja Sims peleissä tykkään eniten sisustaa erilaisia koteja.

Tänä syksynä haaveni toteutui, sillä pääsin opiskelemaan Salon Seudun Ammattiopistoon sisustusalaa. 

Sisustussuunnittelussa minua inspiroi tila ja käytännön toimivuus. Viihtyisä ja toimiva tila ovat lähtökohtia suunnittelussani. Oma tyylini sisustaa on hyvin minimalistinen ja käytännöllinen. Haluan mahdollisimman vähän tavaroita esille, joten säilytysratkaisuja tarvitaan. Tilan pitää olla ennenkaikkea käytännöllinen ja toimiva riippuen mitä siellä on tarkotus tehdä. 

Tulevana sisustussuunnittelijana tärkeintä on asiakas ja hänen mieltymyksensä. Minulle on erittäin tärkeää, että lopputulos on asiakkaan näköinen ja olen osannut luoda tilasta asiakkaalle mieluisan kokonaisuuden, johon olen tuonut suunnittelijana omat ideani ja näkemykseni. 

Opiskelutoverit ovat mukavia ja ryhmä todella kannustava. Opettajat ovat todella loistavia, joten innolla odotan tulevia opiskeluvuosia!

Tervetuloa lukemaan blogiani, katselemaan kuvia ja kommentoida saa vapaasti!

~ Minna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti