Keittiö (Harjoitustyö)

Enpä ole juuri blogiani ehtinyt päivittämään, mutta näin hiihtolomalla siihenkin on onneksi aikaa. Tähän asti päivät ovat kuluneet työharjoittelussa, mutta siitä enemmän sitten myöhemmin...

Viime syksyllä ennen joulua meidän tehtävänä oli hankkia asiakas, jolle tekisimme keittiösuunnitelman. Ei ollut väliä toteutuuko se heti vai joskus sitten tulevaisuudessa. Tärkeintä oli kommunikoida asiakkaan kanssa hänen toiveistaan ja tarpeistaan. Onhan keittiö yksi tärkeimmistä huoneista, jossa tapahtuu muutakin kuin vain perheen yhteinen ruokailuhetki. 

Lähdin kartoittamaan asiakkaani tarpeita keittiönsuunnittelussa. Keskustelimme värimaailmasta ja siitä mikä tämän hetkisessä keittiössä toimii ja mikä ei. 

Asiakkaani asuu vuokra-asunnossa, joten suunnittelemaani keittiötä ei tullut heti toteutettua, mutta asiakkaani haluaa toteuttaa sen tulevaisuudessa.

Pääväriksi muodostui valkoinen ja vaalea puu. Asiakkaani toivoi, että pieni keittiö olisi valoisampi ja neliöt hyötykäytetty. 

Eniten keittiösuunnitelmaa tehdessäni jännitti se, että piirsimme suunnitelman käyttäen autocadia, jota en ole koskaan aiemmin käyttänyt. Muutaman harjoittelun jälkeen aloin päästä jyvälle ohjelmasta ja olen aika tyytyväinen siihen, että ohjelma on loppujen lopuksi helppokäyttöinen ja sain piirrettyä keittiön.
Alkuperäinen pohjapiirustus asunnon keittiöstä. Mittakaava 1:20.
Alkuperäiseen keittiöön suunniteltu uusi keittiö.

Keittiönsuunnittelussa en lähtenyt siirtämään hormia, vesipistettä enkä jääkaappi-pakastinta vaan pidin nämä samoilla paikoillaan budjetin kannalta.

Tähän piirustukseen piirsin yhden pitkän kaapin, jonka yläpuolelle tuli alhaalta ylöspäin aukeava kaappi. Yläkaappi toimii magneetilla painettaessa. Pitkän kaapin alle sijoitin niin ikään magneettilukituksella toimivan ja ulosvedettävän tason, jossa upotettu lemmikkien ruokintakupit, koska taloudessa kissoja.

Pitkän kaapin vieressä on Boschin jääkaappi-pakastin rosterin värisenä ja energiaa vähän kuluttavana. Jääkaappi-pakastin ylle sijoitin samanlaisen yläkaapin kuin pitkän kaapin yllekin.

Tasomateriaaliksi valitsin bambun, joka olisi väriltään vaaleaa puuta, joka toisi lämpöä ja kodikkuutta muuten korkeakiiltoiseen valkoiseen keittiöön. Bambutaso on sijoitettu kahden viiden laatikoston päälle, joiden alla on ulosvettävä taso, jonka päällä voi seistä. Ulosvedettävä taso toimii niin ikään magneetilla vain painamalla sivuilta.

Yläkaapiston suunnittelin yhden korkeakiiltoisen valkoisen umpinaisen kaapin ja kaksi huurretulla lasilla varustettua kaappia.

Liesi vaihdetaan induktiolieteen ja sen alapuolelle on upotettu uuni, jossa myös kaikki mikroaaltouunin toiminnot. Valitsin upotetun uunin, koska taloudessa ei tehdä niin usein uuniruokaa, mutta tasotilaa keittiössä haluttiin enemmän, joten uudessa suunnitelmassa mikroaaltouunille ei tarvitse varata erikseen paikkaa. Lieden yläpuolella on kalusteisiin sijoitettava liesituuletin led valaistuksella ja kaappi toimii mausteiden säilyttämisenä. 

Lieden vieressä on kaksi kapeaa kaapistoa. Alakaappi on suuniteltu ulosvedettäväksi, jolloin sinne ei tarvitse kyykistyä ja kurotella saadakseen sieltä tavaroita vaan ne voidaan säilöä ulosvedettävään koriin. Pieni lisätaso toimii apuna ruokaa laittaessa. Kapeassa yläkaapissa ovi on korkeakiiltoinen valkoinen mdf-levystä valmistettu ovi, jossa hyllyt säilytykseen.
Keittiön toinen seinä, jossa vesipiste, jonka säilytin vanhalla paikalla budjetin kannalta.

Tälle seinälle alakaapistot ovat korkeakiiltoista valkoiseksi maalattua mdf kalustelevyä. Kaapistojen alla ulosvedettävät tasot, joiden päällä voi seistä. Toimivat magneeteilla. 

Vanhassa keittiössä tämä seinä oli ruostumattomasta teräksestä valmistettu tiskipöytä, mutta uudessa suunnitelmassa tasoksi on vaihdettu bambu taso, joka väriltään vaaleaa puuta. Kaksoistiskiallasta ei tässä kahden aikuisen taloudessa kaivattu, joten se korvattiin pienellä ruostumattomasta teräksestä valmistettuun altaaseen. Vesihana vaihdettiin uuteen, jossa myös tiskikoneelle oma vipu. 

Alakaapistoon on sijoitettu myös kierrätysjärjetelmä. Neljä koris, jotka ovat päällekäin, koska taloyhtiössä kierrätetään ahkerasti biojätettä, lasia, kartonkia ja metallia, joten näille piti varata omat jätevaunut. Alakaapistoon on sijoitettu niin ikään energiatehokas Boschin tiskikone.

Kaksi yläkaapin ovista on huuretulla lasilla varustettuja tuoden keittiöön ilmavuutta.
Havainnekuva uudesta keittiöstä, johon uusittu kaapistot, kodinkoneet, tasot ja lattia, joka aiemmin oli jo kulunutta muovimattoa. Uudeksi lattiaksi on valittu saarni parketti, joka on mattavalkolakattu.

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti